|
Toimintakertomus
2007
Hallitus:
puheenjohtaja:
Maria Åström
sihteeri Taru
Hakkarainen
Varapuheenjohtaja
Merja Purolinna
Hallituksen jäsenet:
Johan Hietala, Agni Kuokkanen, Aulis Lehto
Rahastonhoitaja:
Taija Nieminen
KESÄKUU
1. kirpputori Vanhan
Vääksyn torilla
HEINÄKUU
12.7 Yhdistyksen
ylimääräinen kokous. Kokouksessa päätetään valittaa kerrostaloasiasta .
Yhdistys jättää
kannanoton kunnan hallitukselle sekä valituksen Kouvolan hovioikeuteen:
Vesimyllymuseon
lähellä olevan korttelin 406 asemakaavasta poikkeamiseen ja
suunniteltuun rakentamiseen.
Yhdistys aloittaa
aktiivisen nimien keräämisen addressiin kerrostalo asiassa.
Yli 2000 nimeä saatiin
kerätyksi ja adressi luovutettiin kunnanhallitukselle.
Yhdistyksen 2.
kirpputori
ELOKUU
10.8 Wanhan Vääksyn
ilta
Tapahtuma oli
todella onnistunut, ja aloitti perinteen jota yhdistys jatkaa
toiminnassaan. Koko perheen tapahtumassa oli paljon lapsille suunnattua
ohjelmaa erilaisine työpajoineen, suosiota sai myös heinäpaalitanssit
vaskimusiikin tahtiin ja piikojen pestuumarkkinat.
Kesätapahtumassa oli paljon talkooväkeä
järjestelemässä.
SYYSKUU
3 kirpputori
järjestettiin yleisön pyynnöstä
LOKAKUU
1.10 hallitus
päättää käynnistää Norrlinin puisto hankkeen, puistoalueen
elävöittämiseksi.
Norrlinin
puistohanketta varten haetaan Leader rahoitusta.
Yhdistys osallistuu
3.10.2007 Asikkalan Jäähallilla pidetyn Selvä - Peli tapahtuman
Gurling-kisaan ja voittaa pronssia tiukassa ottelussa.
JOULUKUU
Joulun avaus
tapahtuma 1.12. . Joulun avaus tapahtuma oli erittäin suosittu.
Yhdistys järjesti
Joulutorin Immen rakennuksessa Joulukuun
aikana.
Yleistä:
Kanavanseudun
matkailuopas
uusittiin ja saatiin Lakesilta rahoitusta. Oppaasta otettiin 6000
kappaleen
painos, ja se jaettiin loppuun nopeasti. Lakes on ollut hyvin
myötämielinen meidän toimintaan rahoittamalla esim. kanavaoppaan ja
avustamalla muutenkin Vanhan Vääksyn esilläpitoa.
Torielämää yritettiin myös elvyttää, tarkoituksena saada alueelle
pysyvää torimyyntiä, tässä on vielä haastetta. Kirpputori järjestettiin
3-kertaa ja se oli odotettu tilaisuus molemmin
puolin.
Yhdistys avasi oman
domainin:
http://www.vanhavaaksy.fi/
Yhdistys aloittaa
yhteistyön Norrlinin puiston ystävät ry:n kanssa puistoprojektin
toteuttamiseksi.
Yhdistys kutsuu
Asikkalan alueen muut yhdistykset mukaan yhteistyöhön Asikkalan
160–vuotis juhlavuoden tapahtumiin.
Yhdistys on
toiminnallaan rikastuttanut Wanhan Vääksyn aluetta. Tapahtumia on ollut
lukuisia ja niissä runsaasti osanottajia. Alueelle on asettunut lukuisia
pienyrittäjiä, ja lisää on tulossa. Tulevaisuus näyttää virkeältä.
Yhdistyksessä
jäseniä on 59.
Paluu
etusivulle |